VIIPURI

WikiKarelia

Yleistä Viipurista

[1] [2] [3] Viipuri on vanha suomalainen kaupunki, joka tyhjeni kesällä 1944 kun venäläiset tankit tunkeutuivat sinne. Viipuri asutettiin slaaveilla. Vastaavaa suuren kaupungin tyhjentämistä ja uudestaan asutusta on tapahtunut äärimmäisen harvoin missään – ja kuitenkin saman kohtalon kokivat kaikki Suomen Karjalan kaupungit ja kylät. Käynti Viipurissa on dramaattisen historian ohella mahdollisuus tutustua suomalaiseen arkkitehtuuriin, nykyvenäläiseen yhteiskuntaan ja erinomaisiin ostosmahdollisuuksiin. Kaikkialla tämän muistorikkaan kaupungin alueella on muistoja ajasta, jolloin Viipuri oli Suomen kansainvälisin ja maamme toiseksi suurin kaupunki. Viipuri on matka Suomen historiaan tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi. Neuvostoliiton aikaan Viipuria nimitettiin vanhaksi venäläiseksi kaupungiksi, mutta suomalaisten tulkinta on perusteltu: melkein kaikki ”vanha” (ennen Viipurin valloitusta 1944) on suomalaista. Historiallisesti Viipuri on suunnilleen yhtä venäläinen kuin Kotka tai Lappeenranta. Kun suomalaiset joutuivat pakenemaan Viipurista vuonna 1944, kaupunkia oli pommitettu paljon vähemmän kuin monia muita eurooppalaisia kaupunkeja. Jokainen talo kantaa mukanaan pitkän suomalaisen historian. Useimmat suomalaiset tuntevat henkilökohtaisesti Viipurissa syntyneitä suomalaisia. Viipuri on kipeä asia, Viipuri on nähtävä. Viipurin ja nykyisten suomalaisten historiassa ainutlaatuinen 1990-luku päättyi äskettäin – nyt Viipuri on avoin kaupunki, jonne suomalaisten on helppo mennä. Viipuriin pääsee helposti bussilla, junalla, laivalla ja omalla autolla – kaikin keinoin vaivattomasti. Nykyään Viipuri on hitaasti mutta varmasti kehittyvä venäjänkielinen kaupunki. Siellä avataan uusia kauppoja, hotelleja ja kahviloita. Vaikka väestö ei tunnu saavan kaupunkiaan järjestykseen, halua ja toiveita esiintyy. Suomalaiset tuovat kaupunkiin rahaa, apua ja jopa pieniä ongelmia. Tämä kaikki tekee Viipurista historiallisen trauman ja suurten toiveiden kohtaamispaikan. [muokkaa]Viipurin historia

Viipuri on syntynyt ”luonnollisesti” – vesireitille keskeiselle paikalle. Asutus on vakiintunut vaivattomasti paikkaan, missä on vettä, kalastusmahdollisuuksia ja liikennettä idän ja lännen välillä. Viipuri ei ole yhtä merkittävä esihistoriallisten löytöjen kohde kuin esimerkiksi Käkisalmen seutu. Tämä voi osittain johtua arkeologien työn hankaluudesta kaupunkimaisen Viipurin alueella. Sieltä on löydetty joitakin kivikauden asuinpaikkoja, ja Kirkkosaaressa on ollut keskiaikainen kalmisto. Linnasaaressa on ollut ristiretkiajalla asutusta ja kauppaa. Viipurin linnan paikalla on ollut jo ennen ruotsalaisten saapumista karjalaisten linna. Kun Ruotsi oli valloittanut Suomen, Viipurin merkitys alkoi kasvaa. Torkkeli Knuutinpoika (Tyrgils Knutsson) perusti Viipurin linnan 1293 pienelle saarelle paikkaan, josta oli helppo valvoa liikennettä kaikista suunnista. Kaupunki sai nimensä ”pyhää paikkaa” tarkoittavasta muinaisskandinavialaisesta sanasta. Novgorodilaiset hyökkäsivät linnan kimppuun 1294 ja 1322. Kun Pähkinäsaaren rauha 1323 oli määritellyt Ruotsin ja Novgorodin välisen rajan kulkemaan keskeltä Karjalan kannasta, Viipurin merkitys ruotsalaisten turvana Novgorodia vastaan korostui. Kuitenkin 1351 venäläiset jälleen hyökkäsivät Viipurin kimppuun ja polttivat sen. Viipurin suomalaisten kanta-asukkaiden joukkoon liittyi pian Ruotsista hallintoväkeä. Viipurista kasvoi tärkeä linnoituskaupunki, joka julistettiin kaupungiksi oikeuksineen 1403. Olavinlinnan perustajana tunnettu Eerik Akselinpoika Tott (Erik Axelsson Tott) oli vastuussa Viipurin kaupungin linnoittamisesta 1470-luvulta alkaen. Viipurissa elettiin kuitenkin levottomia vuosikymmeniä. Venäläiset hyökkäsivät ja valta vaihtui vihatulta Juhanalta Niilo Grabbelle vuonna 1534. Ny¬kyään lähes kokonaan kadonnut muuri torneineen kasvoi, kun 1550 valmistui edelleen Viipurin tärkeimpiin maamerkkeihin kuuluva Pyöreätorni. Itse kuningas Kustaa Vaasa saapui Viipuriin kuukaudeksi syksyllä 1555 katsastamaan Pyöreäntornin ja antamaan linnoituksen kunnostusohjeita. Viipuri alkoi kukoistaa 1617 tehdyn Stolbovan rauhan jälkeen Ruotsin valtakunnan laajennuttua itään. Viipuri kasvoi Ruotsin suurvaltakaudella Suomen suurimmaksi kauppakaupungiksi. Pietari I:n perustettua nykyisen Pietarin kaupungin suomalaisten asuttaman Nevanlinnan paikalle Viipuri joutui piiritykseen 1706 ja uudestaan 1710, jonka lopussa se antautui. Yli sata vuotta Venäjä hallitsi Viipuria, kunnes se liitettiin muun Vanhan Suomen kanssa Suomen suurruhtinaskuntaan 1812. Venäläiset ylläpitivät vielä Viipurin sotilaallista puolustusta Ruotsia vastaan, mutta itse kaupungin siviiliväestö oli leimallisesti suomalaisia. Kaupungissa puhuttiin myös ruotsia, saksaa ja venäjää. Viipuri jäi venäläisten sotilaiden miehittämäksi Suomen itsenäistymisjulistuksenkin jälkeen. Vapaussodan tapahtumat alkoivat Viipurissa jo vajaa viikkoa ennen varsinaisen sodan alkamista. Tammikuun 22. päivänä 1918 alkanut valkoisten retki Viipuriin epäonnistui, ja yli 500 valkoisen joukko joutui vetäytymään Venäjänsaarelle. Sotatoimet alkoivat virallisesti vasta 27. päivänä. Huhtikuussa 1918 venäläiset luovuttivat Viipurin linnan Suomen punaisille, joilta sen valtasivat saman kuun lopulla linnan vankeina olleet valkoiset. Viipuri oli vapautettu venäläisistä ja heidän aseveljistään. [muokkaa]Viipuri laajenee

Viipuri oli karjalaisten kaupunki, jonka elämäniloa vielä muistellaan isovanhempien luona. Viipuri oli Suomen suurin varuskuntakaupunki ja maan kansainvälisin kaupunki. Rakennuskanta kohosi monumentaaliseksi kirkkoineen, uusine Alvar Aallon suunnittelemine kirjastoineen ja kansallisromanttisine rautatieasemineen, jolle veti vertoja vain Helsingin vastaava monumentti. Kaiken kruunasi ihana Monrepos’n puisto. Viipurin alue kasvoi itsenäisyyden aikana. Aluksi Viipurin esikaupungit kuuluivat maalaiskunnalle. Vuonna 1919 esikaupunkien asukasluku oli kuitenkin suurempi kuin muun maalaiskunnan. Ennen alueliitoksia Viipurin pinta-ala oli runsaat 10 neliökilometriä. Vuonna 1938 se oli kymmenkertaistunut. Niinpä kaupunkiin liitettiin Vuonna 1924 Talikkala ja muu keskustan itäpuolinen alue sekä Papulan, Imatran ja Karjalan kaupunginosat. Vuonna 1928 Kelkkalan ja Maaskolan kylät keskustan koillispuolella. Vuonna 1933 Tammisuon alue, Kostiala, Mustalahti ja Haapaniemi keskustan pohjoispuolelta, Tienhaara ja Sorvali keskustan länsipuolelta sekä saaria, Pappilanniemi ja muita keskustan eteläpuolisia alueita. Myös Viipurin asukasluku kasvoi runsaasti alueliitosten takia: vuonna 1924 lisäystä oli 13 242 henkeä, vuonna 1928 asukasluku kasvoi 3 074 hengellä ja vuonna 1933 vielä 11 271 hengellä. Vuonna 1932 liitettiin Viipuriin vielä Uuraan satama Johanneksen pitäjästä sekä Ravansaari, Kuurinsaari ja Mentsinsaari sekä Suonionsaaren kylä ja Karppilan kylän osia. [muokkaa]Viipuri sotien aikana

Sotien aikana Neuvostoliitto eteni Viipurin porteille kahteen otteeseen: talvisodassa kaupungin itäosiin, jatkosodassa Viipuri valloitettiin ilman merkittävää puolustusta. Sotien vahingot olivat kyllä suuria, mutta niitä korjailtiin jatkosodan aikana ja pikku hiljaa sotien jälkeenkin. Vanha suomalainen kaupunki säilyi rakennusten ja muistojen osalta jälkipolville ainutlaatuisena suomalaisen arkkitehtuurin ulkoilmamuseona. Talvisodan jälkeen venäläiset pikaisesti ottivat Viipurin käyttöönsä ja muokkasivat siitä neuvostotyylisen kaupungin. Viipuri liitettiin äskettäin perustettuun Karjalais-suomalaiseen sosialistiseen tasavaltaan. Siitä tuli ”erottamaton osa” Neuvostoliittoa. Suomen kieli oli tasavallan toinen virallinen kieli, vaikka yksikään suomalainen asukas ei ollut jäänyt tähän suomalaiseen suurkaupunkiin. Viipurin museoiden ja kirjastojen sekä yksityiskotien ja virastojen arvokkaat esineet ja harvinaisuudet joko varastettiin tai siirrettiin Leningradin museoihin tai Petroskoin kirjastoihin. Kevään ja kesän aikana saatiin käyntiin junayhteydet Leningradiin, raitiotieliikenne ja pienimuotoista teollisuutta. Lokakuussa 1940 alkoi ilmestyä sanomalehti ”Viipurin bolshevikki”. Neuvostomiehittäjien riehumisesta on säilynyt venäläisten itsensä kertoma tarina: kun eräästä virastosta löytyi hieno tammiovi pronssivetimineen, vaati joku paikallisjohtaja repimään koko oven karmeineen pois. Ovi piti vielä pihalle ja polttaa. Johtajan selitys: ”selviämme ilman porvarillisia asioita”. Jatkosodassa alussa Viipuri vapautettiin 30.8.1941. Siniristilippu saatiin Viipurin linnan torniin jo edellisenä päivänä. Suomalainen asutus palasi kaupunkiin, ja jälleenrakennus aloitettiin. Jatkosodan lopussa Viipurin menetys oli Suomen armeijan suurimpia tappioita sotien aikana. Vaikka Viipuri oli ollut rauhallinen kesäkuun 1944 alussa, venäläisten eteneminen Kannaksella johti siviiliväestön paniikinomaiseen joukkopakoon. Eversti Kempin johtama 20. Prikaati oli saapunut Syväriltä puolustamaan Viipuria. Venäläisten suurhyökkäys alkoi 20.6.1944 aamuyöstä. Suomalaisten mahdoton yhtälö johtui ammusten katastrofaalisesta vähyydestä, eikä niitä millään saatu riittävästi. Juuri kun niitä olisi ollut, levisi sotilaiden keskuuteen virheellinen huhu vetäytymisestä. Armeija joutui pakokauhun valtaan ja alkoi paeta länteen. Tappiota ei voinut pysäyttää enää mikään. Lopulta vänrikki Mäkinen poisti Viipurin linnan tornista Suomen lipun klo 16.45. Venäjä oli valloittanut suomalaisen Viipurin kaupungin liian helposti, ilman todellista vastarintaa. [muokkaa]Viipuri sotien jälkeen

Sotien jälkeen Viipuri sulkeutui. Sinne pakkosiirrettiin asukkaita muualta Neuvostoliitosta. Nyt Viipurista tuli Leningradin alueen osa, ja sen venäläistäminen pääsi vauhtiin. Asukkaita oli vuoden 1946 alkuun mennessä muuttanut Viipuriin runsaat 21 000 henkeä. Näiden lisäksi kaupungissa oli puna-armeijan sotilaita. Viipuri oli aluksi pahasti raunioitunut. Kauppahalli, historiallinen museo, myöhemmin kokonaan purettu Seurahuone ja sen naapurissa oleva kaupungintalo ja monet muut maamerkit olivat raunioina. Toisaalta runsaasti hyväkuntoisia rakennuksia oli heti käyttökuntoisina miehittäjiä varten. Ensimmäisten suomalaisten paluu Viipuriin tapahtui vasta vuonna 1954, kun suomalainen taiteilijavaltuuskunta sai vierailla Viipurissa osana Leningradin matkaa. Matkalta teki Aukusti Tuhka mielenkiintoisen kuvakirjan Viipuri tänään. Ensimmäinen varsinainen suomalainen turistibussi pääsi ajamaan Viipuriin heinäkuun 1. päivänä 1958, kun Vaalimaan rajanylityspiste avattiin. Bussia kuljetti Alpo Kaukasalo, ja bussiliikenteen veteraani Onni Vilkas oli bussissa matkustajana. Siihen aikaan ei Viipurissa ollut yhtään hotellia, vaan Viipurissa käytiin osana Leningradin-matkaa. Kun Viipuri alkoi avautua suomalaisille, kokemukset vaihtelivat järkytyksestä hämmästelyyn. Entinen suomalainen kaupunki oli rapistumassa Neuvostoliiton syrjäseudun kurjalaksi. Suomalaisin voimin rakennettiin hotelli ”Ystävyys” (Druzhba) Salakkalahden rannalle, jossa ryhmiä voitiin majoittaa. Edelleen useimmat suomalaiset vain piipahtivat Viipurissa matkallaan Leningradiin. Viipurin historiassa tapahtui 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa mielenkiintoisia asioita. Monia rakennuksia alettiin kunnostaa, ja niitä myös haalittiin yksityisomaisuudeksi. Venäläiset uusrikkaat haaveilivat rakennusten jälleenmyynnistä Viipurissa syntyneille suomalaisille tai heidän sukulaisilleen. Toisin kuitenkin kävi. Silloinen suomalainen poliittinen johto, Mauno Koivisto etunenässä, kieltäytyi ajan hengen vastaisesti mahdollisuudesta vaatia Suomen Karjalaa ja Viipuria takaisin suomalaisen hallinnon alle, ja tavallaan tyrkytti alueen takaisin kaupungin anastaneille imperialisteille. Samalla Viipurin arvokiinteistöt jäivät myymättä, ja pian ne alkoivat rapistua. Vielä 2000-luvun alussa Viipuri oli todellista Villiä Itää: torilla myytiin enemmän väärennöksiä kuin aitoja tuotteita, pimeän tultua alkoi ihmiskauppa, joka vaihteli hotellien yökerhojen sofistikoidusta ryöstöstä katulapsien levottomaan tempoiluun, ja kauppatorin poikajengit terrorisoivat turistibussien mummoja. Suomalaisten matkailuboikotti vuoden 2003 alussa sai kaupunkilaiset, jopa miliisin, ymmärtämään käytöstapojen perussäännöt, ja rikollisuus saatiin ainakin toistaiseksi kuriin. Samalla kaupungin vaurastuminen on päässyt käyntiin, ja kauppojen valikoimat ovat laajentuneet samalla kun kaupungin kokonaiskuva on kohentunut. Viipurissa on paljon työpaikkoja, joista telakka, satama ja lukemattomat kaupat ovat tärkeimpiä työllistäjiä. Suomalaisista yrityksistä Helkama on tärkein, myös Neste on näkyvästi mukana. Berry-ravintola on suomalaisten omistuksessa. Viime vuosina on valmistunut muutamia uusia asuinkerrostaloja nykyviipurilaisten käyttöön. Onpa asuntoja myyty tai vuokrattu myös suomalaisille. Nykyään Viipurissa on noin 80 000 asukasta, ja heidän joukossaan tuntuu olevan melkein kaikkia entisen Neuvostoliiton kansallisuuksia! [muokkaa]Taistelut Viipurista

Viipuri on aina ollut Karjalan symboli ja linna sen mahdin merkki. Kaupunkia on piiritetty ja uhattu lukemattomia kertoja sen yli 710-vuotisen historian aikana. Useimmiten hyökkääjänä on ollut laajentumishaluinen venäläinen imperiumi. 1294 – Novgorod hyökkäsi Viipuriin. 1322 – Novgorod hyökkäsi Viipuriin. 1351 – venäläiset polttivat Viipurin. 1457 – aateliskapinan vuoksi Kaarle Knuutinpoika menetti Ruotsin kruunun, ja Viipurin linna valloitettiin asein. 1495 – ”Viipurin pamaus”: venäläiset hyökkäsivät Viipuriin, mutta peräytyivät ”pamauksen” koettuaan. 1534 – Viipurin linnan isäntä Juhana vehkeili lyypekkiläisten kanssa, ja Ruotsin kuninkaan edustaja Niilo Grabbe valloitti tältä Viipurin linnan. 1538 – tulipalo Viipurissa. 1555 – venäläiset piirittivät Viipuria menestyksettä. 1556 – venäläiset piirittivät Viipuria turhaan. 1572 – venäläiset hyökkäsivät Viipuriin mutta epäonnistuivat. 1575 – tulipalo Viipurissa. 1592 – venäläiset hyökkäsivät turhaan Viipuriin. 1594 – tulipalo Viipurissa. 1599 – Kuningas Kaarle IX valloitti Viipurin Sigismundilta, mestautti Sigismundille uskolliset sotapäälliköt mutta saavutti suomalaisten suosion. 1612 – tulipalo Viipurissa. 1613 – tulipalo Viipurissa. 1706 – Pietari I piiritti Viipuria 20#000 sotilaan voimin mutta ei onnistunut. 1710 – Pietari I piiritti Viipuria ja onnistui valloittamaan sen. 1918 – Tammikuussa Venäjänsaarelta epäonnistunut retki Viipuriin, huhtikuun lopussa valkoiset valloittivat Viipurin punaisilta. 1940 – Talvisodassa Neuvostoliitto onnistui etenemään itäisiin esikaupunkeihin, kunnes maaliskuun rauhansopimus vei kaupungin venäläisille. 1941 – suomalaiset vapauttivat Viipurin elokuussa. 1944 – venäläiset valtasivat Viipurin kesäkuussa. [muokkaa]Monrepos

Muistatko puiston kaunehimman, ihanimman Monrepos’n? Enää ei tarvitse vain haaveissaan kulkea satumaan lehmustoon, sillä Monrepos kuuluu avointen nähtävyyksien luetteloon. Monrepos on ranskaa ja tarkoittaa ”minun rauhani” tai sitä paikkaa missä oma sisäinen rauha saavutetaan. Alun perin se oli ”pieni latokartano” eli Lill-Ladugård, jonka käyttöoikeuden saivat 1750-luvulla Peter ja Charlotte von Stupishin. Itse puutarhan ajatus lienee kypsynyt yksin Charlotte von Stupishinin päässä – varsinaisia esikuvia ei liene ollut. Charlotte harrasti puutarhan hoitoa, ja kartanon ympärillä oleva rantaan laskeutuva puistoalue soveltui siihen erinomaisesti. Kartano joutui württenbergiläisprinssin Friedrich Wilhelmin haltuun, joka antoi puistolle sen nimen. Prinssiltä Monrepos’n osti Ludvig Heinrich von Nikolay 1788. Kartanon päärakennuksen laajennuksen suunnitteli italialainen Giuseppe Antonio Martinelli, ja työt valmistuivat 1805. Monrepos säilyi von Nikolayn suvun hallussa aina vuoteen 1942, jolloin sen siirtyi paroni Nicholas von der Pahlenille. Paronin iloa kesti pari vuotta. Neuvostoliiton miehityksen alussa puistolle annettiin nimeksi Park Kalinina. Kartano pääsi kommunismin aikana rappeutumaan, ja puisto rehevöityi. Suomalaisia kävi puistossa vain vähän. Monrepos alkoi herätä uuteen kukoistukseen 1990-luvun optimismissa. Muistorikas kaarisilta entisöitiin, ja syyskuussa 1999 valmistui Neptunuksen temppelin kopio. Itse kartanon päärakennusta ehdittiin restauroida, mutta työ on jäänyt pahasti kesken. Joukko suomalaisia yrityksiä tuli sponsoroimaan hanketta, mutta se on kuivunut kokoon. Eräs hankkeen puuhamiehistä syytti venäläisiä kumppaneita ja totesi kartanon päärakennuksen lahoavan sitä mukaa yhdestä päästä, kun toisessa päässä saatiin jotakin valmiiksi. Kartanon kirjasto päärakennusta vastapäätä on myös jäänyt kesken. Itse puisto on jäänyt venäläisten uimapaikaksi. Kerran näimme erään vanhan pariskunnan niittävän puiston heinää ja kasaavan sitä pikkuautoon kuljetettavaksi karjan syötäväksi! Kartanon oikealta puolelta ohi kuljettaessa polun oikealla puolella kalliolla on de Borglien veljesten obeliski. Polku jatkuu rannan suuntaisesti kaarisillan kautta toscanalaisen pylvään ohi pieneen saareen, josta avautuu kaunis maisema kartanon päärakennuksen suuntaan. Kirjaston takana on maakellariin avattu kesäkahvila. Sen vierestä polku laskeutuu rantaan, jossa on vasemmalla entisöity Neptunuksen temppeli. Sen länsipuolella on kallioineen saari, jonka korkeimmalla paikalla on huonokuntoinen Ludvigsteinin hautakappeli. Saareen pääsee siltaa pitkin. Jyrkän nousun jälkeen voi kalliolla huomata useita hautakiviä. Maisema on hyvä. Itse hautakappeli oli restauroitavana kesällä 2003, mutta työ jäi sillä erää kesken. Legendaarinen Sylmian lähde sijaitsee komean kallionjyrkänteen vieressä. Vesi virtaa jatkuvasti, vaikka itse lähde on suljettu kannella. Se oli Suomen kaudella viipurilaisten toivomuslähde, jolla uskottiin olevan silmäsairauksia parantava vaikutus. Lähempänä rantaa sijaitseva luola on pieni syvennys jyrkässä kallioseinässä. Jatka polkua eteenpäin veden ja kal¬lioiden välissä, kunnes tulet Maailman loppuun, missä on korkeita kallionjyrkänteitä. Polku tosin jatkuu Linnasaarta pohjoiseen täältäkin. Monrepos’n vuoren juurella oli Johannes Takasen 1873 veistämä Väinämöisen patsas. Se on kadonnut. [muokkaa]Neitsytniemi

Pyhän Annan Kruunun pohjoispuolella on säilynyt paljon suomalaisia rakennuksia. Kookas punatiilinen ”Nälkälinna” ja sen takana oleva sotilassairaala vuodelta 1932 ovat näyttävimmät rakennukset. Useimmat matkailijat ajavat pysähtymättä Neitsytniemen ohi pääväylää pitkin. Alueella on säilynyt muutama muukin rakennus Suomen kaudelta. [muokkaa]Saunalahti

Saunalahden pohjoispuolella on Saunalahden kaupunginosa. Neitsytniemestä näkyy lahden itäpuolella kaksi kookasta sairaalarakennusta. Vuonna 1930 valmistunut Uno Ullbergin suunnittelema Viipurin diakonissalaitoksen sairaala toimii edelleen synnytyssairaalana, mutta sen viereen vuodesta 1985 rakennettu lisärakennus on jäänyt kesken ja seisoo nyt tyhjillään. Muu osa Saunalahtea on pientaloaluetta, jossa on vanhoja puutaloja ja uusia datsoja. [muokkaa]Sorvali

Sorvali oli Viipurin esikaupunki, joka liitettiin kaupunkiin vasta 1933. Sitä ennen se oli osa maalaiskuntaa. Sorvalissa oli hautausmaa ja tykistöpatteri ja viestirykmentin kasarmi. Neuvostoliiton aikana hautausmaa häpäistiin ja osittain sen päälle rakennettiin nykyinen maantie. Kaikki Viipuriin lännestä saapuvat matkailijat ajavat Sorvalin läpi. Heti Kivisillan salmen oikealla puolella on laajahko mutta hyvin hiljainen venäläinen varikkoalue. Sen yläpuolella kohoaa vanha suomalainen varuskunta-alue. Sillan jälkeen on oikealla uusi Flamingo-kauppa ja sen jälkeen oikealla Sorvalin kansakoulu (Väinö Keinänen, 1931). Koulun tunnistaa horoskooppisymboleista, jotka lienevät venäläisten lisäämiä. Rakenuksen takana on vanha puukoulu, ja sen takaa avautuu hyvä näkymä varuskunta-alueen suomalaisrakennuksiin. Lähempänä keskustaa, edelleen tien oikealla puolella on vanhan hautausmaa-alueen vieressä suosittu Sorvalin Valinta, aina auki oleva valintamyymälä. Lähimpänä keskustaa on tien vasemmalla puolella entinen makeistehdas Pohjan Koitto Oy, jonka kellertävä rakennus on säilynyt. Sorvalissa on säilynyt myös Länsi-Toukolan toimitalo (Jalmari Arvi Lankinen, 1924). [muokkaa]Talikkala ja itäiset esikaupungit

Patterinmäen eteläpuolella tie nousee Viipurin ammattikoulun ja sahateollisuuskoulun säilyneiden rakennusten ohi kohti itäisiä kaupunginosia. Patterinmäen takana on entinen Talikkalan alue, joka lähes kokonaan tuhoutui sodissa. Nykyään siellä on suuria kerrostaloja, kauppoja ja muita palveluita. Pienen ”2-ja Juzhnaja” –kadun varrella on iso tori- ja kauppa-alue. Muutama puutalo on säilynyt Suomen kaudelta. Osoitteessa Rubezhnaja (tai Aleksandrovskaja) 15 on puutalo, jossa vallankumoussankari Lenin oleskeli. Se on säilynyt, kunnostettu mutta rapistunut. Takapihalla on Leninin pää. Läheinen Valtakatu (Primorskaja) on kauppakatu, josta löytyy myös kahvila. Talikkalaa ei pidä sekoittaa laulun ”Talikkalan markkinoihin”, joita pidettiin Antrean pitäjässä, ei Viipurissa. Talikkalan ympärillä olleet Lepola, Kelkkala, Kiesilä, Kangasranta ja Kolikkoinmäki olivat ennen pientaloaluetta, nykyään siellä on rumia kerrostaloja. [muokkaa]Itäiset hautausmaat

Talikkalan itäpuolella, Pietariin johtavan maantien molemmin puolin on säilynyt suomalaiset hautausmaat. Ristimäen hautausmaa on jäänyt käyttämättömäksi joutomaaksi, jossa on säilynyt muutama todiste alkuperäisasukkaiden haudoista. Suuri Vikstedtin suvun kivimuistomerkki on ikuistanut muistosanat ”kiitollisuuden osoitukseksi menneitten sukupolvien uhrautuvasta elämäntyöstä.” Tien toisella puolella on risteyksen vieressä parkkialue, jonka takaa paljastuu vanha Lepolan hautausmaa, joka on nyt venäläisten hautojen peitossa. Alueella on säilynyt runsaasti suomalaisia hautakiviä ja ristejä, osa pahasti vandalisoituna. Myös Tammisuon vanha hautausmaa on käytössä, mutta emme löytäneet sieltä suomalaisia hautakiviä. [muokkaa]Papulan itäosa

Papulan alueen itäosassa säilyneet Karjalan kaartin kasarmit on ¬kunnostettu toimistoiksi ja Arsenal-keilahalliksi. Kasarmialueen kaakkoispuolella on hyvin säilynyt vankila, joka on yhä käytössä. [muokkaa]Imatra

Papulan koillispuolella, Papulanlahden toisella puolella oli Suomen kaudella Imatran kaupunginosa, johon kuuluivat Papulan puisto, jossa olivat kukkulalla näköalatorni, kesäteatteri ja ravintola. Nykyään siellä on radiomasto ja paljon vanhoja rakennelmien perustuksia. Kukkulan toisella puolella on 1922 avattu Papulan urheilukenttä. Urheilukenttää vastapäätä on hylätty ja raunioitunut neuvostoaikainen teollisuuslaitos, mutta radanylityksen jälkeen on useita suomalaisia muistoja. Päätien vasemmalla puolella on radanvarressa entisen makkaratehtaan pystyssä säilynyt keltainen rakennus. Makkaratehtaan risteystä lähes vastapäätä on päätien oikealla puolella laajan teurastamon rauniot. Alun perin kaunis tiilirakennuskokonaisuus herättää nyt surullisia ajatuksia. Noin 500 metriä Talin suuntaan on oikealle kääntyvän pikkutien päässä entisen mielisairaalan alueeseen kuulunut kolmikerroksinen kivirakennus. Alueella on myös neuvostoaikaisia rakennelmia. Talin suuntaan johtavalta tieltä kääntyy etelään yhteystie Karjalan kaupunginosaan, jossa on nykyään uusia ja vanhoja omakotitaloja. Täältä kaakkoon on tieyhteys entiselle Maaskolan säilyneelle kunnalliskodille. Sen vieressä on laaja neuvostoaikainen tehdas sekä uudet, toimivat Helkaman tehtaat. Imatran kaupunginosan pohjoisosassa, Antrean ja ohitustien suuntaan on säilynyt iso taistelukoulu eli Markovilla (1914). Se on yhä jonkinlaisessa sotilaallisessa käytössä. Se näkyy hyvin päätielle, ja sitä vastapäätä on jonkun uusrikkaan iso huvila. Imatran kaupunginosan itäpuolella on Tammisuo. Siellä on rumaa teollisuustoimintaa sekä vanha hautausmaa, jonka ovat valloittaneet venäläiset vainajat. Alue rajoittuu idässä uuteen ohitustiehen, jonka reunalla on suomalainen Kuusakoski-yritys. [muokkaa]Viipurin linna ja museo

V[borgskiy Kraevedqeskiy Muzey Viipurin linna on kaupungin symboli, joka seisoo edelleen ylpeänä sillä pienellä saarella jolle se perustettiin alun perin 1293. Linna koostuu useasta osasta. Keskustornin alaosat ovat 1500-luvulta. Nykyiseen muotoonsa se rakennettiin 1800-luvulla, jolloin nykyinen kupuosa valmistui. Torni toimi venäläisillä 1918 saakka ja sen jälkeen Suomen sisällissodan punaisten päämajana. Nykyisen valkoisen värinsä torni sai vuonna 2003. Maali on kuitenkin jo alkanut rapistua. Tornin vieressä on päälinna (nykyinen museo), joka paloi (kuten tornikin) kahteen otteeseen 1800-luvulla, ja rekonstruoitiin 1890-luvulla. Sen sisä­tiloissa ei ole säilynyt mitään alkuperäistä. Linnaa ympyröi kivinen muurirakennus, jossa sijaitsee pieni museotila. Valkoinen porttirakennus rakennettiin 1600-luvulla. Linnan museo sijaitsee pitkänomaisessa harjakattoisessa rakennuksessa tornin juurella. Sisään pääsee sisäpihalta. Museon alakerrassa on neljä huonetta, joista kolmessa huoneessa on historiallisia metalliesineitä 1300-luvulta alkaen, vanhoja tiiliä ja aselöytöjä 1500–1600-luvuilta, sekä vanhoja valokuvia. Suuressa salissa on venäläisiä valokuvia sodista sekä suomalainen aapinen ja muita suomalaisesineitä. Museon toinen kerros on kiinnostavampi. Oikealla on rajamuseo, jossa on esillä historiallisia rajapyykkejä. Vasemmassa huoneessa on kiinnostava ko¬koelma erilaisia salakuljetusyrityksiä esitteleviä kätköjä. Oikeassa huoneessa on rajanvalvontaa esittelevä näyttely. Toisen kerroksen vasemmasta ovesta pääsee sotahistorian esittelyyn, jossa on mukana suomalaisista lehdistä leikattuja leikkeitä. Valokuvissa neuvostopanssarit vyöryvät Viipurin kaduille. Museon kolmannessa kerroksessa on luontonäyttely, joka koostuu useista diaramoista täytettyine eläimineen ja geologisista vitriineistä. Vedenalaisen arkeologian näyttely eli The Underwater Archaeology Exhibition sijaitsee valkoisessa porttirakennuksessa, kahvilan yläpuolella. Se on kiinnostava kokoelma Viipurin ulkopuolelta merestä löytyneitä puuesineitä, aseita, tykinkuulia sekä valokuvia, karttoja ja laivojen pienoismalleja. Viereisessä porttikäytävässä on pieni museokauppa. Linnan kolmas museo eli Naw Muzey esittelee tilapäisnäyttelyjä. [muokkaa]Raatihuoneen tori

Torkkeli Knuutinpojan tori Sekä historialliselta arvoltaan että nykyiseltä rappioltaan merkittävä vanhankaupungin alue näkyy hyvin sekä Viipurin linnan tornista että kaupunkiin saavuttaessa. Muutamaan rakennukseen pienellä alueella liittyy niin paljon muistoja, että siihen kannattaa tutustua tarkemmin. Torilla seisoo pieni patsas, joka paljastettiin toiseen kertaan 1993. Se esittää kaupungin perustajaa Torkkeli Knuutinpoikaa. Patsaan suunnitteli tunnettu porvoolainen Ville Vallgren, joka työsti patsaan Pariisissa 1888. Venäläisten politiikan takia patsas säilyi ”vaarallisena” aina vuoteen 1908, jolloin Suomen suurruhtinaskunnassa sai taas pystyttää kaupungin ruotsalaisen perustajan patsaita. Neuvostosotilaat kaatoivat patsaan 1948 ja se joutui varastoon pahasti kärsineenä. Vapaiden tuulten ansiosta patsas kunnostettiin. Jalusta rakennettiin alkuperäisen mallin mukaan. Patsaan takana on upea renessanssirakennus, joka toimi alun perin raatihuoneena. Se rakennettiin 1600-luvulla, jolloin siinä oli kaksi kerrosta. Nykyisen muotonsa talo sai 1898 helsinkiläisen Brynolf Blomkvistin (1855–1921) piirustuspöydällä. Viipurin kaupunginarkkitehtina toiminut Blomkvist suunnitteli rakennuksen museokäyttöön. Museoesineet evakuoitiin sodan jaloista Lahden kaupunginmuseoon ja Suomen muihin museoihin, ja itse rakennus vaurioitui pahasti. Nykyisin rakennus on alennustilassa. Siihen kunnostettiin 1958 asuinhuoneistoja, mikä on saanut ennen komean rakennuksen näyttämään miltä tahansa vuokrakasarmilta. Edellisen talon vasemmalla puolella on vielä pahemmassa alennustilassa oleva rakennus, joka sai nykyisen muotonsa 1897. Se vaurioitui talvisodan aikana. Neuvostoliiton aikana kaunis rakennus kunnostettiin tarkoin. Valitettavasti tulipalo tuhosi rakennuksen sisäosia pahoin, ja talo on jätetty oman onnensa nojaan. [muokkaa]Vanhakaupunki

Viipurin keskiaikainen asutus levittäytyi linnan itäpuolelle. Kaupungin suojaksi rakennettiin linnoitusmuuri, josta on jäljellä Pyöreätorni ja Ruutitornin alaosa. Muutama keskiaikainen rakennus on säilynyt. Uskotaan, että Luostarinkatu 10 kätkee takapihalleen Viipurin vanhimman talon. Se on nykyään portin takana, koiran vartioimassa pihapiirissä. Myös viereinen kivirakennus (Luostarinkatu 8) on alun perin keskiajalta. Tutkijat ajoittavat vanhimmat rakennukset ajalle ennen 1640-lukua, jolloin vedettiin nykyajalle säilynyt asemakaava, jossa kadut ovat pitkiä ja suoria. Entisen maaseurakunnan kirkon paikalla oli dominikaaniluostari 1400-luvul¬la. Myös vanhan tuomiokirkon raunioiden kohdalla oli kirkko jo 1400-luvulla. Vesiportinkadulla sijainnut Pyhän Hyacinthuksen kirkko on ainakin osittain keskiajalta. Vanhassakaupungissa on kaksi suomalaisille vainajille omistettua muistomerkkiä. Maaseurakunnan kirkon raunion takana (sataman puolella) on Viipurin maalaiskunnan sotilashautausmaa. Suomen valtion muistomerkissä lukee ”Viipurin maalaiskunnjan sotilashautausmaa. Vuosien 1939 – 1940 ja 1941 – 1944 sodissa kaatuneiden täällä lepäävien 206 suomalaisen sotilaan muistoksi”. Muistokiven vieressä on neljä kivilaattaa, joissa on uhrien nimet kaiverrettuna. Vanhan tuomiokirkon raunion ja kellotornin välissä on Viipurin kenttähau¬tausmaa ja sen muistoksi pystytetyt kaksi muistokiveä. Vaaleampi ja vanhempi on tuhottu ja osittain hautautunut maahan. Uudempi, musta kivi on pystyssä, ja siinä lukee: ”Viipurin kenttähau¬tausmaa. Sodassa 1939–1940 kaatuneen tässä lepäävän 108 suomalaisen sotilaan muistoksi. Suomen valtio.” Nykyään Vanhakaupunki on kohtuullisen hyvin säilynyt, kapeiden kujien ja mielenkiintoisen arkkitehtuurin alue. Monissa taloissa on pieniä kauppoja paikalliseen tarpeeseen: ruokaa, juomaa ja hygieniatarvikkeita. Erillinen värisivusto esittelee vanhankaupungin kaikki tärkeimmät rakennukset. [muokkaa]Pyöreätorni ja tori

Viipurin tunnetuimman rakennuksen tittelistä kilpailee Pyöreätorni kun Viipurin linna on toinen ehdokas. Tämä torin varrella sijaitseva tunnusmerkki lienee kuitenkin rakkaampi, koska se on aina ollut fyysisesti läheisempi sekä torikaupan taustalla että suosittuna kahvilana. Pyöreätorni rakennettiin 1547–1550 Karjaportin edustalle pyö­reäksi tykkitorniksi ja osaksi kaupunginmuuria. Muuri ja sen tornit purettiin 1860-luvulla, mutta Pyöreätorni jätettiin jäljelle. Sen rooli ratkaistiin 1923, kun arkkitehti Uno Ullberg toteutti sen restauroinnin historialliseksi kahvilaksi. Seiniin maalattiin al secco Viipurin historia renessanssityyliin. Seiniä voi nyt tarkastella kaikessa rauhassa, koska sali on käytössä ravintolana. Salin pylväät ovat vuodelta 1923, vanhan muurin osan paikalla. Katto on myös vuodelta 1923. Kattoon on kirjoitettu oven puolelle keskiaikaisen kaupunginmuurin bastionien nimet, takaosaan muurin tornien nimet. Tornin keskikerroksessa on komeaoviset vessat, moderni baari ja vaatesäilytys sekä kokoushuone banketn[y zal, johon mahtuu 20 henkeä. Avaimen sinne saa ravintolan puolelta. Entisen Viipurin Teknillisen seuran kokoushuonetta kutsutaan myös renessanssisaliksi, ja sen puupaneeleihin on maalattu ruotsalaisten Viipurin historiaan liittyvien merkkimiesten vaakunoita. [muokkaa]Entisen tuomiokirkon puisto

Puistossa on Viipurin kirjaston ohella sankarihautakivi. Kirkko valmistui 1893, ja siinä oli Pekka Halosen maalaama alttaritaulu. Kirkon vieressä oli Mikael Agricolan patsas. Kirkon paikan itälaidalla on kivimuistolaatta, johon on kaiverrettu teksti: ”Viipuriin haudattujen vainajien muistoksi”. Teksti on kirjoitettu kiveen neljällä kielellä. Nykyään aukiomaisen puiston ympärillä on useita vanhoja suomalaisia rakennuksia. Ne on esitelty väriliitteessä. Kartalla nrot 54 ja 55. [muokkaa]Pyhän Eliaan kirkko

Äskettäin uudelleen rakennettu vanha ortodoksikirkko kiiltää vielä uutuuttaan. Sisätilat ovat kaikki hohtavan puhtaita ja siistejä. Ikonostaasi on vaikuttava. Siinä on paljon ikoneja kauniin orna¬mentoinnin keskellä. Seinillä on useita eri tyyppisiä ikoneja, joihin kan-nattaa perehtyä. Vasemmalla keskellä on miniatyyrikuvia sisältävä kookas ikoni. Kirkko sijaitsee aivan ratapihan vieressä, paikallisjunien peräpään koh¬dalla. Kartalla nro 48. [muokkaa]Viipurin kirjasto

Jos jokin rakennus Viipurissa (ja koko luovutetussa Karjalassa) symbolisoi alakuloa ja rapistuneisuutta, se on tämä Alvar Aallon suunnittelema funktionalistinen monumentti. Kirjasto avattiin 13. lokakuuta 1935. Kirjasto oli sensaatio. Sen lukusalit oli rakennettu eri tasoille, ja valkoiset korkeat seinät korostivat sitä valoa, joka tuli pyöreistä kattoikkunoista. Aulan oikealla puolella oli luentosali, jonka kattoon Alvar konstruoi akustisen aaltoilevan puupaneloinnin. Kirjastoa pidetään Aallon funktionalismin tärkeimpiin kuuluvana rakennuksena. Nykyään kirjasto on intohimojen ristitulessa. Suomen lisäksi monessa muussa sivistysvaltiossa on tiedostettu arkkitehtonisen helmen arvo. Kunnostustöitä on tehty suomalaisten varoin määrätietoisesti mutta hitaasti ja monenlaisia vaikeuksia pois tieltä raivaten. Vuonna 1999 korjattiin studio ja luentosalin siiven katto. Aulassa on oikealla Internet-huone ja erittäin siistit vessat. Itse aulassa oikealla on jatkuvasti taiteen myyntinäyttely. Aulaan on toimitettu Emil Wikströmin Agricola-patsaan kopio. Alkuperäinen Agricola oli Viipurin (nyt jo tuhoutuneen) tuomiokirkon edustalla, ja se katosi Neuvostoliiton sotilaiden toimesta jäljettömiin. Itse kirjastosaleissa on venäläistä kirjastotoimintaa. [muokkaa]Patterinmäki

Patterinmäki on 1860-luvulla linnoitettu alue, joka tarjoaa monenlaista puuhaa: siellä voi kävellä, ihmetellä vanhoja linnoitusmuureja ja bunkkereita ja hämmästellä paikkojen hävityksen kauhistusta. Patterinmäki on kumpuileva kukkula, jota ympäröi 1905 rakennettu tiilimuuri. Sisäpuolella on vahvoja kivimuureja ja muutama bunkkeri, jotka venäläiseen tyyliin ovat kaatopaikkoja. Huvipuistossa on äskettäin korjattu neuvostoaikainen maailmanpyörä. Patterinmäellä on huomiota herättävä vesitorni ja sen takana sairaala-alue: 1928 valmistunut kaupunginsairaala, jonka suunnitteli P Uotila. Yhdessä sairaalarakennuksessa toimii uusi hotelli. Vesitornissa (Väinö Keinänen, 1930) on jonkinlainen kauppa. [muokkaa]Dikoni

Lahden Diakoniasäätiön perustama ja ylläpitämä lasten huoltokoti auttaa (toistaiseksi) päiväsaikaan lapsia, joiden kohtalona on nukkua viemäreissä, pahvilaatikoissa tai rautatieasemalla. Kirjailija Laila Hietamies liittyi Dikonin tukijoihin 1999: ”Dikoni on kuin aurinko keskellä ankeaa kaupunkia. Se on täynnä toivoa ja tulevaisuutta. Menkää tähän ”Aurinko-Dikoniin” ja katsokaa lapsen silmiä ruokapöydän tai pulpetin ääressä. Saatte hyvän mielen.” [muokkaa]Pyhän Annan Kruunun linnoitus

Kun Venäjä oli valloittanut Viipurin 1710, alettiin suunnitella Viipurin linnoitusta myös Viipurin linnan länsipuolelle. Linnoituksen valleja ja portteja tehtiin vuoteen 1742 saakka, Insinöörikomennuskunnan rakennuksia vielä myöhemminkin. Vallien keskellä saa vapaasti liikkua, onpa sinne rakennettu karting-ratakin vapaiden tuulien huumauksessa 2000-luvulla. Linnoituksen maamerkkeinä ovat Haminanportti ja Hiekanportti, joiden kautta tultiin Viipuriin vielä 1860-luvulla. Porttien läpi keskustaa kohti kuljettaessa molemmilla puolilla on vanhoja kasarmirakennuksia, joita on vuosien varrella muutettu. Venäläisten Viipurin valloituksen (1710) muistomerkki on pystytetty uudelleen 1994. Sellainen oli Haminanportin länsi¬puolella jo 1910, mutta Suomen kau¬della se poistettiin. Vuosiluku 1710 viittaa Pietari Suuren Viipurin-valloitukseen, jonka jälkeen Suomea kohtasi karmea isonvihan kausi. Kivessä oleva teksti omistaa muistomerkin ”Viipurin oton yhteydessä kaatuneille venäläisille”.